Luomme taloudellista hyvinvointia ympärillemme

Tampereen Energia on Tampereen kaupungin omistama yhtiö, joka tuottaa tuloja kaupungille ja työllistää paikallisesti sekä suoraan että välillisesti. Pitkäjänteinen ja johdonmukainen strategiamme takaa kestävän ja kannattavan liiketoimintamme myös tulevaisuudessa.

Sen lisäksi, että maksamme osinkoja Tampereen kaupungille, olemme myös merkittävä yhteisöveron maksaja.

Investoinnit tuovat työllisyyttä ja lisäävät kotikaupunkimme vetovoimaa

Tavoitteidemme saavuttaminen edellyttää investointeja, jotka auttavat meitä paitsi kehittämään toimintaamme myös luomaan työpaikkoja. Vuosittain konsernimme toiminnan korvaus- ja kunnossapitoinvestoinnit ovat noin 20–30 miljoonaa euroa. Näiden lisäksi toteutamme mittavia investointihankkeita, jotka mahdollistavat bio- ja kiertotalouteen perustuvien kaukolämmitys- ja jäähdytysratkaisujen tarjoamisen asiakkaillemme.

Uskomme, että vastuullisen ja edullisen kaukolämmön tarjoaminen yrityksille ja asukkaille myös osaltaan lisää Tampereen seudun kiinnostavuutta ja vetovoimaa.

Vuosi 2024

Tutustu tilinpäätökseemme

Vuonna 2024 Tampereen Energia -konsernin liikevaihto oli 302,6 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski edellisvuoteen verrattuna 70,9 miljoonaa euroa eli 19,0 prosenttia. Tilikauden voitto oli 38,4 miljoonaa euroa.

Whistleblowing auttaa parantamaan toimintamme vastuullisuutta

Whistleblowing-ilmoituskanavamme kautta voit tehdä ilmoituksen mahdollisesta väärinkäytösepäilystä tai väärinkäytöksestä. Kanavan avulla haluamme parantaa entisestään toimintamme vastuullisuutta ja reagoida mahdollisiin poikkeamiin ajoissa.