Ilmatieteenlaitoksen ilmastokatsauksen mukaan joulukuu oli Tampereella loka- ja marraskuun tavoin keskimääräistä kylmempi. Tammikuu alkoi yhdellä 2000-luvun kylmimmistä pakkasjaksoista. Vaikka kuukauteen mahtui myös leutoa säätä, tammikuun keskilämpötila jäi 2–5 °C normaalikauden 1991–2020 keskiarvojen alapuolelle.

Mutta miten tämä poikkeuksellinen kylmyys näkyi asiakkaillamme toimitetussa kaukolämmössä? Ei käytännössä mitenkään. Vaikka pakkanen kiristyi Tampereellakin -28 asteeseen, asiakkaidemme kiinteistöt saivat tarvitsemansa kaukolämmön kuten leudompinakin talvina. Kaukolämpöverkko on mitoitettu toimimaan vähintään -29 asteen pakkaselle, mutta senkin jälkeen lämpöä riittää hyvin koteihin. Toki menneen lämmityskauden laskut ovat olleet aikaisempia vuosia suuremmat, mikä johtuu kylmästä ilmasta johtuvasta energiankulutuksen kasvusta.

Energiatehokkuus korostuu kylminä jaksoina

Lämmityskauden alkupuolella toimme taloyhtiöasiakkaillemme tarjolle ilmaisen SmartNRG Energiatehokas taloyhtiö -palvelun, joka on saanut hurjan hyvän vastaanoton. Siinä taloyhtiö saa avukseen lämmityksen asiantuntijamme, joka tarkistaa lämmityslaitteiston kunnon ja perehtyy yhtiön kertyneeseen lämmitysdataan sekä tulevaisuudensuunnitelmiin. Lopputuloksena on selkeä raportti, joka sisältää myös ehdotukset energiatehokkuuden parantamiseksi seuraavan 15 vuoden ajalle. Kustannustietoinen taloyhtiö voi liittää palveluun lisämaksusta lämmönjakokeskuksen modernisoinnin sekä älykkään lämmönohjauksen, mitkä auttavat säästämään energiaa ja lämmityskustannuksia välittömästi.

Jokaisen kaukolämpöasiakkaan laskutusvesivirta ja siihen perustuva tehomaksu lasketaan vuosittain. Myös tänä vuonna tarkastus tehdään lämmityskauden jälkeen. Tämä on erityisen hyvä uutinen niille, jotka ovat tehneet energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä tänä ja viime vuonna. Energiatehokkuustoimenpiteitä voivat olla esimerkiksi ikkunoiden tiivistys, ilmanvaihtosuodattimien vaihto tai SmartNRG Lämmönohjaus. SmartNRG Lämmönohjaus perustuu kulutushuippujen leikkaamiseen kovilla pakkasilla ja säästää siten kustannuksia, mutta parantaa myös sisätilojen olosuhteita.

Kaukolämpö jatkaa vahvaa kasvuaan

Huolimatta rakentamisen poikkeuksellisesta alamäestä, olemme saaneet ilahduttavan paljon uusia kaukolämpöasiakkaita tänä lämmityskautena. Alkuvuodesta liittymämyynnin tahti on ollut sama kuin viime vuonna. Rakentamisen aloitukset kuitenkin hiipuvat Tampereellakin, joten ei ole realistista odottaa uusia asiakkaita samaan tahtiin kuin aiempina vuosina. Hyvä alkuvuosi kertoo kuitenkin siitä, että tamperelaiseen kaukolämpöön luotetaan ja sen merkitys epävakaina aikoina vain korostuu. Rakentajat saavat huolettoman, paikallisen, hiilineutraalin ja edullisen lämmitysjärjestelmän, johon asunnon ostajatkin luottavat.

Kaukolämmöstä maalämpöön vaihtavien asiakkaiden määrä on romahtanut käytännössä olemattomiin lämmityskauden aikana. Syitä voi olla monia, mutta ajallinen yhteys ARA:n energia-avustusten loppumiseen on ilmeinen. Se kertoo selkeästi, että ilman tukia vaihto maalämpöön ei kannata ja kaukolämpö on edullinen lämmitysmuoto Tampereella. Sähkön hinnan vuoristoratamaisen heittelyn tilalle tarjoamme vakaata ja ennustettavaa hintaa, minkä asiakkaamme tunnistavat nyt entistäkin selkeämmin. Viime vuosina olemmekin panostaneet merkittävästi asiakkaidemme auttamiseen. Satojen asiakastapaamisten ja kymmenien energiainfojen pohjalta olemme voineet auttaa asiakkaitamme tekemään fiksuja päätöksiä energiakriisin keskellä.

Paavo Pietikäinen

Liiketoimintajohtaja