OmaSähkö sopimusehdot
1. Sopimuksen tarkoitus
OmaSähkö-sopimuksen (”OmaSähkö-sopimus” tai ”sopimus”) tarkoitus on sopia niistä ehdoista, joiden perusteella Pientuottaja toimittaa ja Tampereen Energia (jäljempänä ’Ostaja’) ostaa Pientuottajan pientuotantolaitteistollaan yli oman sähkönkäyttötarpeensa tuottamaa ylijäämäsähköä.
Tuotantolaitteiston vuosituotanto jakeluverkkoon tulee olla alle 800 000 kWh, ja sähkön tulee olla tuotettu uusiutuvilla energialähteillä.
OmaSähkö-sopimukseen ei sovelleta ehtoja sopimuskokonaisuudesta, jossa Pientuottaja tavanomaiseen tapaan hankkii sähköä Ostajalta. Sähkömarkkinalain mukaiset sähkönmyyntiehdot eivät koske OmaSähkö-sopimusta.
2. Edellytykset sähkön ostamiselle
Pientuottajan tulee täyttää seuraavat edellytykset:
Pientuottajalla tulee olla paikallisen jakeluverkonhaltijan kanssa solmittuna voimassaolevat liittymis- ja verkkosopimukset.
Pientuottaja vastaa tarvittavien teknisten edellytysten täyttymisestä ennen oston aloittamista ja oston kestäessä. Hän vastaa mm. siitä, että pientuotantolaitteisto on liitetty jakeluverkkoon paikallisen jakeluverkonhaltijan ohjeiden mukaisesti ja tarvittavat ilmoitukset jakeluverkonhaltijalle on tehty. Pientuottajalla on oltava toimintakuntoinen tuntimittauslaitteisto, jotta energiamäärät voidaan mitata tuntiperusteisesti. Toimitetun energiamäärän todentaminen tapahtuu ko. mittauslaitteiston tietojen perusteella.
3. Hinnat
Ostaja maksaa Pientuottajalle jakeluverkkoon tämän sopimuksen ehtojen mukaan toimittamasta ja mitatusta energiamäärästä Nord Pool Spot AS:n Suomen tuntikohtaisen aluehinnan (”SPOT-hinta”) vähennettynä välityspalkkiolla, joka on 0,30 snt/kWh. SPOT-hinta voi eri ajankohtina vaihdella huomattavan paljon.
Pientuottaja ymmärtää, että SPOT-hinnan ollessa alle osapuolten sopiman välityspalkkion, sen lisäksi, että Ostaja ei ole velvollinen suorittamaan Pientuottajalle tämän sopimuksen mukaista maksua, Pientuottaja joutuu sähköntuottajana maksamaan Ostajalle tämän sopimuksen ehtojen perusteella toimitetusta energiasta. Mikäli Pientuottaja on arvonlisäverovelvollinen, lisätään energiasta maksettuun hintaan kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero.
4. Laskutus
Ostaja maksaa hyvityksen Pientuottajalle kuukausittain tai usean kuukauden jaksoissa riippuen hyvitystavasta ja laskutusrytmistä. Hyvitysjakson tuntikohtaiset SPOT-hinnat ovat katsottavissa internetissä osoitteessa www.nordpoolgroup.com.
Laskutuksessa huomioidaan voimassaolevat verot ja viranomaismaksut.
Pientuottajan on ilmoitettava Ostajalle tilinumeronsa, mahdollinen arvonlisäverovelvollisuus sekä mahdolliset muutokset verovelvollisuudessa. Verotukseen liittyvät ilmoitukset ja mahdolliset veroseuraamukset ovat Pientuottajan vastuulla.
5. Tasevastuuvelvoitteet
Tasevastuu tarkoittaa sähkömarkkinoihin liittyvää vastuuta siitä, että sähkökaupan osapuolen tuotanto ja hankinta kattavat tämän kulutukset ja sähkön toimitukset kunkin tunnin aikana. Kaikki sähkökaupan osapuolet ovat tasevastuullisia.
Ostaja huolehtii tasevastuuseen liittyvät toimenpiteet Pientuottajan puolesta.
6. Sähkön alkuperä
Pientuottajan myydessä sähköä Ostajalle, oikeus sähkön alkuperään siirtyy pientuottajalta ostajalle. Ostaja omistaa sähkön alkuperän ja voi halutessaan myydä sen asiakkailleen.
7. Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen
Sopimus tulee voimaan sopimusvahvistuksessa ilmoitettuna alkamispäivänä edellyttäen, että sähkön toimittaminen on teknisesti mahdollista ja tuntipohjaisten tietojen toimittaminen Ostajalle voi alkaa.
Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Sopimuksen irtisanomisaika on neljätoista (14) päivää molemminpuolisesti.
Kummallakin osapuolella on oikeus purkaa sopimus, jos toinen osapuoli rikkoo sopimuksen ehtoja, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa rikkomusta koskevasta kirjallisesta huomautuksesta.
8. Sopimusehtojen muuttaminen
Ostajalla on oikeus muuttaa sopimusehtoja ja hintoja ilmoittamalla siitä Pientuottajalle kirjallisesti 30 päivää ennen muutosten voimaantuloa. Pientuottajalla on tällöin oikeus irtisanoa sopimus päättymään muutoksen voimaantulopäivänä ilmoittamalla tästä kirjallisesti vähintään 14 päivää ennen muutoksen voimaantulopäivää.
9. Yhteystietojen muuttuminen
Osapuolet sitoutuvat ilmoittamaan toisilleen viivytyksettä kirjallisesti yhteystietojensa muuttumisesta.
10. Vastuunrajoitus
Kumpikaan osapuoli ei vastaa toiselle osapuolelle aiheutuneesta välillisestä vahingosta. Kummankin osapuolen vahingonkorvausvelvollisuus toiselle osapuolelle on enintään Ostajan ostaman sähkön kuukausihinta rikkomushetkellä kerrottuna 12:lla.
Ostaja ei vastaa jakeluverkonhaltijan verkkopalvelun toimimattomuuden johdosta toteutumatta jääneestä ostosta ja/tai mistään muista välittömistä tai välillisistä vahingoista, joita jakeluverkonhaltijan verkkopalvelun toimimattomuus asiakkaalle aiheuttaa.
Edellä mainitut vastuunrajoitukset eivät sovellu, mikäli vahinko on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä tuottamuksesta.
11. Muut ehdot
Ylivoimainen este on tapahtuma, johon osapuoli ei ole voinut vaikuttaa ja joka estää tai vaikeuttaa sopimuksen mukaisen toiminnan. Ylivoimaisen esteen kohdannut osapuoli on esteen kestoajaksi vapautettu tämän sopimuksen velvoitteista siltä osin, kuin este estää sopimusvelvoitteiden täyttämisen. Ylivoimaisen esteen kohdatessa kumpaa tahansa osapuolta on tämän ilmoitettava toiselle osapuolelle esteestä, sen laadusta, arvioidusta kestosta ja sen poistumisesta kirjallisesti välittömästi. Osapuoli on myös velvollinen välittömästi ryhtymään toimenpiteisiin esteen poistamiseksi.
Sopimusta ei saa siirtää toiselle osapuolelle ilman toisen osapuolen suostumusta. Ostaja saa kuitenkin siirtää sopimuksen yritysjärjestelyn yhteydessä toiselle yhtiölle.
Kaikki kirjallista muotoa vaativat toimet voidaan tehdä sähköpostitse.
Sopimukseen liittyvät erimielisyydet pyritään ratkaisemaan neuvottelemalla. Jos tämä ei onnistu, niin sopimuksesta aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan Pirkanmaan käräjäoikeudessa.
Kaikki muutokset tai lisäykset OmaSähkö-sopimukseen on tehtävä kirjallisesti, jotta ne olisivat päteviä.